maanantai 25. kesäkuuta 2018

Opi painimaan

Juhannuksena uudelleentwiittasin Haagan ev.lut. seurakunnan papin Sami Lahtisen tekstin. Se herätti facebookseinälläni tavallista runsaampaa keskustelua. Alkuperäinen twiitti kuului näin:
Johannes Kastajan elämä muistuttaa siitä, että Jumalan erityisesti siunaamille ihmisille käy harvoin hyvin. Tämä lohdutuksena niille, joiden elämä on mennyt päin helvettiä. #twaarna #juhannus

Aika usein on tullut vastaan ajatus, että uskovan elämän pitäisi olla yhtä voittokulkua ja riemusaattoa voitosta voittoon. Jos uskot riittävästi, Jumalan siunaus tekee sinusta terveen ja rikkaan. Maailmalla kristinuskon voimmakkaimmin kasvava haara eli helluntailais-karismaattinen liikehdintä on saarnannut osana evankeliumia ajallisen terveyden ja rikkauden ilosanomaa (”health and wealth” gospel). Kymmenessä maassa tehdyssä kyselytutkimuksessa suurin osa kristityistä uskoo tähän väitteeseen.

Terveyden ja rikkauden ilosanomaa julistetaan täälläkin ja se vetää kuulijoita. Miksi ei vetäisi? Kukapa ei haluaisi olla terveempi ja rikkaampi kuin nyt? Jeesus ei kuitenkaan milloinkaan luvannut, että hänen seuraajillaan itsestään selvästi olisi helppo elämä, he olisivat aina terveitä tai että heidän lompakkonsa ja tilinsä pullistelisivat. Jeesus kyllä lupasi yltäkylläisen elämän (Joh 10:10), mutta ei siinä yhteydessä puhunut ajallisesta menestyksestä, vaan pelastuksesta ja huolenpidosta. Hyvä paimen pitää huolen lampaistaan - aina. Herra Jeesus puhui muissa yhteyksissä enemmän niistä vaikeuksista, vainoista ja ahdingosta, joihin häneen uskovat voisivat joutua maan päällä. Hänet itsensä teloitettiin ristillä ja perimätiedon mukaan vain yksi ensimmäisten apostolien joukosta kuoli luonnollisen kuoleman. Tuleva palkinto oli suurempi kuin mikään ajallinen menestys.

Voiko elämä silti muuttua paremmaksi ajallisesti, kun joku lähtee seuraamaan Jeesusta? Oletetaan, että Brasiliassa São Paulon favelassa on mies nimeltä Rodrigo. Tässä on hänestä yksinkertaistettu esimerkki, jossa olen oikonut monia mutkia. Rodrigolla on nainen, jolle hän on siittänyt pari lasta. Rodigo tekee erilaisia hanttihommia, joista saa kasaan hieman rahaa. Ne hän pelaa ja juo muiden tosimiesten kanssa. Hänen naisensa joutuu huolehtimaan heidän lapsistaan ja kodistaan, miten taitaa. Rodrigo käy aina välillä siellä nukkumassa ja ottamassa sen, mikä hänelle kuuluu. Muutenkin hän elelee, miten lystää.

Sitten Rodrigo pamahtaa uskoon ja hänen elämänsä muuttuu. Jeesus tulee hänelle tärkeäksi. Hän lakkaa ryyppäämästä, alkaa elää säännöllisempää elämää ja siinä sivussa hänen terveytensä kohenee. Rahojaan hän ei enää juo ja pelaa, vaan kantaa ne kotiin. Lapset saavat isän, joka on enemmän läsnä ja välittää heistä. Nainen muuttuu vaimoksi ja perheen elämä vakiintuu. Toiko evankeliumi Rodrigolle lisää terveyttä ja rikkautta? Kyllä vain, mutta ei hän aja Lamborghinilla luultavasti koskaan. Kun elämän arvot muuttuvat, muuttuvat rahan- ja ajankäyttö. Ei tässä kysymys ole ihmisen uskon riittävyydestä.

Open Doors järjestö haastatteli yhtä maanalaisen seurakunnan johtajaa, joka sanoi:
”Yksi ensimmäisistä asioista, mitä uskoon tulleiden pitää oppia, on, miten he voivat pysyä vahvoina ja luottaa Jumalaan silloinkin, kun elämä on vaikeaa. On inhimillistä kysellä: ’Miksi, Jumala? Miksi sallit tämän tapahtua?’ Meidän kuitenkin pitäisi kysyä: ’Mitä tarkoitusta varten?’ Kyse on Jumalan suunnitelmasta, johon meidän täytyy mukautua.”
Usko ei suojaa meitä elämältä. Mutta usko voi antaa meille luottamuksen siihen, että mitä ikinä meille tapahtuukaan tai miten ikinä elämä potkiikaan päähän, emme ole yksin eikä kärsimyksemme ole tarkoituksetonta. Mikä sen tarkoitus lopulta on, ei aina meille vielä tässä elämässä aukene. Jumala näkee pidemmälle ja joskus hänen kätensä muovaa meitä sen kivun kautta, jota hän sallii elämäämme.

Se, että joku lupaa kenelle tahansa täydellistä vapautta kaikista ajallisista ongelmista, rahahuolista, sairauksista tai vastaavista, on iso valhe. Jos sinulle on annettu hyviä päiviä, kiitä Jumalaa, mutta älä hairahdu kuvittelemaan, että ne olisivat tulleet osaksesi oman erinomaisuutesi tähden. Äläkä varsinkaan katso nenäsi vartta pitkin niitä, joilla on suuria vaikeuksia omassa elämässään. Jos taas kärsit vaivaa, rukoile itsellesi voimaa ja kestävyyttä. Älä syytä itseäsi niistä olosuhteista, joissa olet, mutta älä myöskään kadehdi niitä, joilla näyttää menevän sinua paremmin. Meillä on suurempi kutsumus kuin kerätä aarteita maan päälle.

Suuri armo on joutua kokemaan suurta kipua elämässään ilman, että siitä katkeroituu. Kivun keskellä Jumalan todellisuus voi löytyä elämässä vahvempana kuin koskaan. Siksi Paavalikin kerran totesi, että hän on mielistynyt heikkouteen (2. Kor 12:7-10).

Hong Kongin huumeluolissa lähetystyössä ollut Jackie Pullinger sanoi joskus:
”Älä koskaan luota sellaiseen, joka ei onnu.”
Taustalla on Vanhan testamentin kertomus Jaakobista, joka paini Jumalan enkelin kanssa ja sai siinä rytäkässä iskun, jonka jälkeen hän ontui (1. Moos. 32:22-31). Se painiottelu muutti Jaakobin elämän. Jumalan kanssa kipujen, ahdingon, masennuksen, surun ja tuskan läpi käynyt ihminen on oppinut jotain sellaista itsestään ja Jumalasta, jota ei voi kirjoista lukea. Ontuminen ei ole häpeä. Se kertoo siitä, että olet paininut.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Sinä et ole kristitty!

Istun Helsingin hallinto-oikeuden salissa. Käteni hikoavat, sydän pamppailee tavallista nopeammin. Oikeuden puheenjohtaja pyytää toistamaan perässään todistajan vakuutuksen. Olen elämäni ensimmäistä kertaa oikeudessa. Vaikka olen vain todistaja asiassa, jossa ei ole tapahtunut rikosta, olen hermostunut. Voin vain kuvitella, missä tunnelmissa istuu salin toisella puolella oleva vastaaja, jonka puolesta todistan.

Kysymykset alkavat. Kuinka olette tutustuneet? Mikä on arvionne hänen vakaumuksestaan? Kuinka hän harjoittaa uskoaan? Vielä muutama vuosi sitten en olisi uskonut, jos joku olisi sanonut, että istuisin suomalaisessa oikeussalissa todistamassa jonkun ihmisen henkilökohtaisesta uskonvakaumuksesta. Uskon aitous on noussut suomalaisessa kulttuurissa aivan uudelle tasolle. Herätyskristillisiä piirejä lukuun ottamatta ajatus on pitkälti ollut se, että vain yksin Jumala tietää ihmisen sydämen uskosta. Nyt sitä punnitsevat viranomaiset. Nyt seurakuntien vastuunkantajia ja työntekijöitä pyydetään arvioimaan, millä perusteella jonkun ihmisen usko on aitoa ja millä ei. Suomalainen usko on usein nähty niin henkilökohtaisena ja omana asiana, ettei se näy ulospäin. Tämän miehen usko ei ole voinut pysyä piilossa.

Suomessa kristityn nimeä on voinut kantaa periaatteessa kuka tahansa huolimatta elämäntyylistä. Vauvana kastettu, nuorena konfirmoitu ja sen jälkeen veroja maksanut (=kristitty). Nyt salissa istuu mies toisesta maasta, sotaa ja väkivaltaa paennut. Kulkenut pitkän matkan Pohjolan perille. Tutustunut uskoviin, nähnyt ystävällisiä ihmisiä, kokenut aitoa välittämistä, ihmetellyt näissä ihmisissä olevaa lämpöä ja valoa. Halunnut rukoilla Jeesusta, Raamatun Messiasta ja Jumalan Poikaa, tulemaan sydämeensä. Päättänyt ottaa vastaan kasteen, vaikka tietää, että se johtaa oman suvun ja perheen taholta hylkäämiseen ja kuolemantuomioon. Alkanut opiskella itsenäisesti Raamattua, rukoilla toisten uskovien kanssa, kertoa muille löytämästään uskosta ja käydä aktiivisesti paikallisessa seurakunnassa – aktiivisemmin kuin suuri osa paikallisista uskovista. Ja hänen vakaumustaan ei oteta täällä todesta. Sinä et ole kristitty!

Näitä veljiä ja siskoja palautetaan takaisin maihin, jotka eivät salli henkilön aikaisemman uskonnon vaihtamista. Heitä odottaa todennäköisesti kuolema. Kuinka me voimme olla hiljaa, kun tämän tiedämme? Kuinka voin väittää rakastavani Jumalaa, jota en ole nähnyt, jos en nosta ääntäni veljeni tai siskoni puolesta, jonka olen nähnyt?