Hajaannus!

Kristityt tunnetaan valitettavan usein siitä, että olemme keskenämme rajusti eri mieltä, emmekä pysty saman pöydän ääressä nauttimaan ehtoollista. Joissakin ympyröissä kykenemme kuitenkin yhteiseen kahvipöytään istumaan, mikä lienee aikamoinen saavutus! Siihen rukoukseen nähden, jonka Herra itse rukoili, tilanne maailman kristikunnassa on yksinkertaisesti surkea: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Johanneksen evankeliumi 17:21)

Elokuussa yhdysvaltalainen ateistijärjestö aloitti paikalliseen presidentinvaaliin liittyvän kampanjan, jossa se ravisteli kristittyjen ja mormonien uskomuksia. Kristittyjen Jumalan sanottiin olevan sadistinen, Pelastajan (Jeesuksen) hyödytön, totuudesta olevan yli 30 000 versiota ja vielä päälle väitettiin, että kristinusko edistää vihaa ja kutsuu sitä ”rakkaudeksi”.

Vaikka ateistien retoriikka on yleensä melkoisen kapeaa, ovat he löytäneet kampanjaansa ajatellen oikeat kipupisteet. Ne ovat monissa kristillisissä piireissä juuri sitä, mikä näkyy ulospäin – tälle maailmalle, joka ei kristittyjen toiminnan takia voi uskoa Kristukseen. Seurakunnan keskeltä kuuluu vihapuhetta jotain ihmisryhmää vastaan ja samaan hengenvetoon puhutaan lähimmäisenrakkaudesta. Takerrumme opillisuudessa lillukanvarsiin, vaikka voisimme aivan hyvällä omallatunnolla todeta, että 2 000 vuodessa ja eri kulttuurien vaikutuksesta monet tulkintamme Raamatusta ja kristillisestä elämästä ovat hieman värittyneet. Lähes kaikki keskeiset asiat ovat meille tästä huolimatta yhteisiä. Miksi meidän silti pitää vääntää peistä niistä sivuasioista.

Erimielisyydet kristikunnassa eivät ole mikään uusi juttu. Sinänsä ei siis ole ihme, että kiistoja on nykyäänkin. Vielä kun muistaa vanhan sanonnan, joka nousee kristinuskon juurista, juutalaisuuden parista, voi olettaa, että erimielisyyksiä on jatkossakin. Sanonnan sisältö menee jotenkin tähän tapaan, että missä on kaksi juutalaista, siellä on kolme mielipidettä.

Keskinäistä kiistelyä ja oikeassa olemista enemmän tarvitsemme nöyryyttä toinen toisiamme kohtaan. ”Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin”, toteaa Herran veli, Jaakob (Jaakobin kirje 3:2). Sanaan ”kaikki” kuuluvat kaikki, myös minä. Jospa näkisimme toisemme osana samaa kehoa ja sen eri jäseninä, jotka eivät voi sanoa toisilleen: ”Minä en tarvitse teitä!” Jospa voisimme rakentaa keskinäistä yhteyttä ja ymmärrystä alkaen omasta paikallisseurakunnasta aina kirkkokuntien välisiin suhteisiin. Ehkäpä tämä maailma ja sen ateistit joutuisivat myöntämään, että Jeesuksessa on yksinkertaisesti järkeä.

UUDELLEENMÄÄRITÄ: seurakunta

Toukokuussa Espoon vapaaseurakunta täytti virallisesti 10 vuotta. Kun nyt katson näitä vuosia taaksepäin, koen toisaalta häkellystä, toisaalta kiitollisuutta. Mihin nämä vuodet oikein hujahtivat? Vastahan tämä kaikki alkoi. Olemme seurakuntana tehneet ja nähneet paljon. Joukkomme on vuosien kuluessa kasvanut tasaiseen tahtiin. Yksi osa kasvusta on muuttovoitto, toinen syntyvyys ja kolmas uskoontulot. Suomen Vapaakirkon mittakaavassa olemme jo suuri seurakunta. Muuhun kristilliseen kenttään verrattuna parinsadan aikuisen ja sadan lapsen ja nuoren joukko ei vielä kovin valtava ole.

Jokunen viikko sitten kylvin kotipihaamme ruohon siemeniä. Kastelin ja odotin. Kastelin lisää, mutta mitään ei tapahtunut. Sama tunne on usein noussut mieleen seurakunnan elämässä. Siemen, jota kylvämme, ei edes orasta. Olemme seurakunnassa tehneet paljon virheitä, joita on itketty ja joista jotakin on opittu. Olemme myös riidelleet ja sopineet. Toki olemme saaneet iloita onnistumisistakin. Jos jokin ei ole onnistunut, emme ole antaneet helposti periksi, vaan yrittäneet uudestaan tai yrittäneet jotain muuta. Hain muuten uutta siementä rautakaupasta. Kylvin sen ja nyt hennot vihreät varret alkavat nousta maasta.

On ollut etuoikeus saada olla perheenä mukana jossakin sellaisessa, mikä on Jumalalle tärkeää. Vuosien aikana olemme kokeneet seurakunnan ilot ja surut joskus hyvinkin henkilökohtaisesti. Olemme saaneet nähdä, miten Jumala toimii tavallisten ihmisten kautta. Pyhän Hengen voima muuttaa meitä rikkinäisiä ihmisiä.

Seurakunnan keskellä emme ole vain työtovereita. En ole ainoastaan pastori suurelle osalle joukostamme. Olemme tulleet ystäviksi, jotka tekevät matkaa yhdessä. Olemme tulleet toinen toisillemme tärkeiksi. Siitäkin tunnen syvää kiitollisuutta.

Viime sunnuntaina toimitin ristiäiset yhdelle seurakuntamme vauvoista. Tilanne oli sikäli uusi ja erikoinen, etten tällä kertaa kovin hyvin tuntenut tätä perhettä. Tähän asti tilanne on ollut toinen. Joukkomme kasvaa, eikä enää ehdi tutustua kaikkiin niin hyvin.

Seurakunnan kasvu on iso kiitoksen aihe, mutta sydämessäni on silti kipu. 10 vuotta on tuonut joukkoomme noin promillen Espoon väkimäärästä. Promillen! Onneksi emme ole ainoa seurakunta tällä seudulla. Onneksi muutkin seurakunnat saavat osakseen kasvua. Mutta olisiko meidän sittenkin elettävä seurakuntana ihan eri tavalla, kuin mihin olemme tottuneet, jotta voisimme ihan oikeasti tavoittaa tämän alueen ihmisiä? Olisimmeko valmiit siihen?

Ei tässä kuitenkaan ole kyse meistä, meidän tavoitteistamme tai meidän vaivannäöstämme. Ei istuttaja ole mitään eikä kastelija, vaan Jumala, joka kasvun antaa. Hän tekee työtään jatkuvasti. Voimmeko antaa hänelle lisää tilaa? Voisimmeko luopua jostain meille tärkeäksi tulleesta tavasta toimia seurakuntana ja ottaa tilalle jotain ihan muuta kuin, mihin seurakunnissa on totuttu? Jotakin, joka uudelleenmäärittää seurakunnan varsinkin niille ihmisille, joita ei voisi vähempää kiinnostaa nykyiset seurakunnat. Olisimmeko valmiit venymään heidän vuoksensa? Olisimmeko?

Lisää seksiä!

Haluaisitko lisää seksiä tai laadultaan parempaa seksiä avioliitossasi? Ihmissuhdeasiantuntija Gary Smalleyn ja pastori Ted Cunninghamin kirja Seksin salaisuus (Päivä 2012) tarttuu rohkeasti vaikeaan aiheeseen, joka on tärkeä osa elämäämme.

Monissa seurakunnissa ja uskovissa perheissä seksi on kielletty puheenaihe. Jos siitä jotakin sanotaan, verhotaan se salakieleen tai kukkiin ja mehiläisiin. Samalla Hollywood ja saippuasarjat julistavat omaa vääristynyttä ilosanomaansa seksuaalisesta vapaudesta. Seksi on Jumalan hyvä lahja ja tarkoitettu nautittavaksi niissä olosuhteissa, jotka Jumala sille jo alussa sääti. Raamatussa itse asiassa puhutaan enemmän lasten tekemisestä (seksistä) kuin heidän kasvattamisestaan. Seksi ei siis voi olla vain välttämätön paha, jota tulee sietää. Se on jotain paljon enemmän ja paljon parempaa!

Pastorina minun tulisi olla huolissani siitä, miten seurakunnan aviopareilla menee – ei vain sunnuntaisin kirkossa, vaan myös heidän avioliitossaan. Uskon vakaasti siihen, että Jumalan tahtoon kuuluvat tasapainoiset ja vahvat avioliitot. Kun avioliitto voi hyvin, on siinä usein myös molemminpuolista tyydytystä tuova seksielämä.

Kirjoittajat antavat tähän avuksi yksinkertaisen kaavan:
ARVOSTUS → TURVALLISUUS → LÄHEISYYS → SEKSI.

Monet avioparit yrittävät lämmitellä suhdettaan kaavan toisesta päästä. Hyvään seksiin vaikuttaa niin moni muu tärkeä seikka, että kaava toimii vain toisin päin. Seksi on olennainen osa avioliittoa, ei vain kakun kuorrutus. Jos haluat sen toimivan avioliitossanne, panosta avoimuuteen ja lisää turvallisuutta. Keksi uusia keinoja, joilla voit lisätä epäeroottista läheisyyttä. Seksin laatu ja jopa määrä voivat kokea vallankumouksen! Kirjoittajat antavat miehille myös konkreettisia vinkkejä, miten pidentää omaa kestävyyttään ja lisätä vaimonsa nautintoa.

Kirja sopii erityisen hyvin aviopareille, jotka haluavat syventää suhdettaan. Se on hyödyllistä luettavaa myös avioliittoa suunnitteleville, sillä liian harva kihlapari saa tarpeeksi ohjausta hääyönsä viettoon saati sen jälkeiseen todellisuuteen. Jos seksielämänne avioparina on kohdannut haasteita, niin tästä kirjasta voi olla apua. Miksette antaisi kirjalle mahdollisuutta? Jumala haluaa, että avioparit voisivat nauttia ja iloita intiimistä läheisyydestä koko avioliittonsa ajan.


(Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Suomen Viikkolehdessä keväällä 2012)

Lisää myyntipisteitä!

Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella olimme perheemme kolmasluokkalaisen mukana järjestämässä vaalikahveja äänestyspaikalle. Pian havaitsimme, että kahvilaksi varattu luokka jäi pieneksi. Yksi markkinointiin perehtynyt vanhempi huomasi tilanteen ja pikaisen neuvottelun jälkeen avasimme uuden myyntipisteen sisääntuloaulan toiselle puolelle – ja kauppa kävi!

Kerran yksi liikealan konsultti totesi, että kirkolla on mailman paras tuote, mutta sen markkinointi ontuu pahasti. Kristillisessä kentässä “tuotteen” määrittely ei ole kuitenkaan itsestään selvää. Aikaisemmin Suomessa olisi varsin hyvin voitu ymmärtää, että seurakunnan tuote on armon ja syntien anteeksiannon julistaminen tai sana ja sakramentit. Mitä pidemmälle yhtenäiskulttuurin murentuminen ja kristillisen perinteen oheneminen ovat edenneet, sitä tarpeellisemmaksi näiden tuotemääritelmien päivittäminen tulee.

Tuotteen määritelmäksi ei riitä myöskään evankeliumin julistaminen, sillä se on pikemminkin keino varsinaisen tuotteen saattamiseksi asiakkaiden tietoisuuteen. Se, mitä voisi todella nimittää kristillisen seurakunnan tuotteeksi, jota se asiakkailleen tarjoaa toimeksiantonsa (Matteus 28:18-20) mukaisesti, on elämän muutos – opetuslapseksi tuleminen ja siinä kasvaminen. Kristillisen kirkon tehtävä ei ole tuottaa uskonnollisia käännynnäisiä, vaan saada aikaan aitoa muutosta ihmisten elämässä. Sanoman vastaanottaminen on alku opetuslapseksi tulemisessa.

Maailman mittakaavassa Suomi on pieni markkina-alue. Silti herätysten historia on synnyttänyt rikkaudeksemme monia erilaisia liikkeitä ja kirkkokuntia – Vapaakirkko yhtenä niistä. Uusia kirkkorakennuksia nousee enää harvakseltaan, nykyisiinkin rakennuksiin mahtuisi enemmän väkeä. Onko siis mitään mieltä enää edes pyrkiä avaamaan uusia myyntipisteitä, istuttamaan uusia seurakuntia?

Ikävä tosiasia on, että kristittyinä emme ole onnistuneet tavoittamaan kansaamme. Olemme liiaksi vaienneet sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, välttäneet yhteiskunnallisten epäkohtien esiintuomista ja keskittyneet oikeassa olemiseen ja homoseksuaalien vastustamiseen. Samalla ihmettelemme, miksei kauppa käy. Erinomainen tuotteemme on jäänyt huonon markkinoinnin jalkoihin.

Uusi seurakuntayhteisö tarjoaa tuoreen mahdollisuuden tavoittaa maallistuneita ja kristillisyydestä vieraantuneita ihmisiä. Monet kaipaavat itselleen yhteisöä, johon kuulua – läheisiä ja aitoja ystävyyssuhteita. Tätä tarvetta on ympäri koko maata, mutta erityisesti pääkaupunkiseudulla, joka tunnetaan maallistuneimpana, juurettomimpana ja yksilökeskeisimpänä osana maatamme.


(Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Suomen Viikkolehdessä nro 7, 14.2.2012)