Hyvin usein satukirja alkaa sanoilla: ”Olipa kerran…” Sanat johdattavat lapset mielikuvituksen maailmaan.
Meillä kotona luetaan kohtalaisen paljon, vähintään yksi iltasatu joka ilta. Luemme prinsessoista, keijuista, tontuista, merirosvoista, autoista ja eläinten seikkailuista. Oman lapsuuteni sadut, joita isä tai äiti minulle luki, päättyvät sanoihin: ”Sen pituinen se.” Kun luen omille lapsilleni, sanon nuo sanat helposti – melkein itsestään – vaikka niitä ei kirjaan olisi kirjoitettukaan.
Jouluevankeliumi on kaunis kertomus, jota monet pitävät satuna. Enkelit ja paimenet saavat mielikuvituksessa aikaan sadunomaisen tarinan. Olemme nähneet monta sydäntä lämmittävää lasten joulukuvaelmaa, jossa pienet kylpytakkiset paimenet ja tekosiipiset enkelit unohtavat vuorosanansa.
Kun lääkäri Luukas kirjoitti Jeesuksen syntymästä, hän kirjoitti tapahtumasta, jossa Jumalan näkymätön maailma murtautui tavallisten ihmisten tavallisen arjen keskelle. Paimenet olivat jälleen kerran yhtenä, kylmänä yönä vartioimassa lampaitaan. Työ oli aliarvostettua, likaista ja tuoksahtavaa. Lampaiden haju tarttui paimeniin. Usein paimeneen lähetettiin perheen nuorin poika. Arjen keskelle enkeli toi sanoman.
Toisaalla Maria oli elänyt tavallista elämää, kunnes enkeli oli ilmestynyt hänelle ja ilmoittanut, että hän tulisi pian raskaaksi Pyhästä Hengestä. Raskaaksi tuleminen ennen virallista avioliittoa on nykyään melko tavallista. Tuohon aikaan tuossa maassa se oli suuri häpeä.
Miten Luukas saattoi tietää kaikista näistä tapahtumista? Hän kertoo siitä kirjansa esipuheessa (1:1-4):
Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet, sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita. Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen sinua varten, kunnioitettu Teofilos, jotta tietäisit, kuinka luotettavaa sinulle annettu opetus on.
Luukas teki tutkimusta, keräsi todisteita, otti selvää tapahtumista, haastatteli silminnäkijöitä ja kirjasi tapahtumat muistiin. Näinhän tehdään nykyisinkin, jos halutaan selvittää, mitä tarkalleen ottaen jossakin on tapahtunut. Silminnäkijöiden kuuleminen on erittäin tärkeä osa, kun halutaan saada selville tapahtumien tarkka kulku. Se kestää jopa suomalaisessa oikeudessa.
Luukas ei ollut oppimaton kansanmies. Hän oli lääkäri, tiedemies ja historioitsija, joka oli saanut kreikkalaisen koulutuksen. Hän tunsi filosofiset suuntaukset ja osasi suhtautua kriittisesti ja analyyttisesti vastaan tulleisiin väitteisiin. Sanat, joilla Luukas aloittaa kertomuksen joulun tapahtumista, on käännetty latinaksi sanoilla: ”Factum est...”, tosiasia on. Eikä se kaukana ole alkutekstin sanasta, joka yksinkertaisesti ilmaisee asian sanalla: "Tapahtui..."
Jouluevankeliumi ei ole kaunis satu. Se on tarkkaan tutkittu ja selvitetty kuvaus tapahtumien kulusta, jotka johtivat historiamme merkittävimpään ajanjaksoon: Jumala tuli ihmiseksi, Jeesus tuli Pelastajaksemme, jotta me voisimme löytää yhteyden Jumalaan ja saada anteeksi. Jeesuksesta sanotaan:
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.
Valo loistaa pimeydessä,
pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.
Johanneksen evankeliumi 1:4-5
Tästä joulussa on kyse. Jumalan valo tuli maailman pimeyteen. Siksi joulu on suuri juhla koko kristikunnassa. Ja tämä tarina on tosi!
Siunattua Kristuksen Jeesuksen syntymän juhlaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti