Ruokaroskaa

Useampana jouluna olen joutunut harmittelemaan monia epäkristillisiä piirteitä, joita joulun viettoon Suomessa liittyy. Yksi niistä on ollut se mieletön ruoan haaskaaminen, jota omankin perheemme piirissä olemme syystä tai toisesta joutuneet tekemään.

Joulun valmisteluun ja itse joulun juhlintaan kuuluu jääkaapin ahtaaminen täyteen juhlaruokaa. Laatikot, kinkut ja rosollit ynnä muut ovat tärkeä ja perinteinen osa Vapahtajan syntymäjuhlan viettämistä. Mitä lienee päässämme liikkunut, kun olemme ensin saaneet ruoat hankittua, katettua ne pöytään kerran tai pari ja sitten jo tuumanneet, että nyt alkaisi jo riittää tätä lajia. Mutta yhä jääkaappi pursuaa sitä samaa.

Niin siinä on kuitenkin käynyt, että loput herkut ovat päätyneet ruokkimaan biojäteastiaa. Omatunto soimaa turhasta tuhlaamisesta, kun hyvää ruokaa menee hukkaan ja samalla monet muut kuolevat nälkään jossain kaukana. Ei siinä ilmastonmuutostakaan yhtään jarrutella, kun ylimääräistä ruokaa mätetään menemään. Tänä jouluna kävi kuitenkin toisin!

Tiesimme jo etukäteen, että olisimme kotona lähinnä jouluaattoiltapäivän ja -yön. Ilta menisi seurakuntamme järjestämässä Yksinäisten joulujuhlassa, jonne Espoon Minimani oli lahjoittanut suuren määrään jouluruokia (Iso kiitos Minimanille jälleen kerran!) ja pari seuraavaa päivää istuisimme sukulaistemme notkuvissa joulupöydissä. Jouluruokaostosten pitäisi riittää vain yhteen ateriaan aattona.

Kaupassa hyllyt notkuivat kinkkuja. Joululaatikoita oli käytävilläkin lavakaupalla. Lamasta ei tietoakaan. En voinut olla ajattelematta: ”Miten ihmeessä kaikki tuo saadaan myytyä? Mitenköhän paljon tuosta kaikesta päätyy kaatopaikalle? Miksi meidän pitää syödä itsemme ähkyyn?” Entisinä aikoina sen vielä ymmärsi, kun joulu oli ehkä se ainoa aika, jolloin pöytään pantiin parasta ja paljon. Nyt meillä on niin paljon jatkuvasti.

Suuntasin vaimoni neuvosta ohi laatikkolavojen ruokaosaston tiskille. Jostain syystä kaupansedän kasvoista kuvastui pieni hämmästys, kun aloin luetella listaani: ”150 g lanttulaatikkoa, 150 g perunalaatikkoa…” Kyllä sekin kävi mielessä pariin kertaan, että voiko tämä ihan oikeasti riittää meille. Pitäisikö vielä ottaa 100 g lisää? Tai jos varmuuden vuoksi ostaisinkin ne samanlaiset isot valmislaatikot, mitä aina ennenkin. Pidin kuitenkin pääni kylmänä ja tyydyin tuohon määrään.

Jouluaattoaamuna nautimme riisipuurosta. Joulurauhan kuuntelin tyttäreni kanssa radiosta, kun kasasimme piparkakkumuumitaloa. Joulupöytään kävimme hyvillä mielin nauttimaan perinteisistä jouluruoista. Vatsat tulivat täyteen – ehkä olisin voinut vielä vähän vähemmän silti syödä – eikä ruokaa mennyt hukkaan. Jouluruoista ei päätynyt Ämmässuolle muuta kuin perunoiden kuoret.