tiistai 30. syyskuuta 2008

Elämän leikkaamista

Tiistaina 23.9.08 tapahtunut tragedia Kauhajoella oli monin tavoin toisintoa siitä, mitä tapahtui Jokelassa 7.11.07. Molemmissa nuoret ihmiskuntaa vihaavat miehet murhasivat tuntemiaan ihmisiä ja lopulta itsensä. Koko maa järkyttyi. Kaikkien huulilla oli kysymys: Miksi?

Näen huolestuttavia piirteitä yhteiskunnassamme, jotka vaikuttavat jokaiseen yksilöön kielteisesti jo lapsesta lähtien. Katselen maailmaa kahden pienen lapsen isän ja pastorin silmin, ja siksi ehkä näen nämä asiat niin selkeästi. Ongelmat limittyvät toisiinsa.

Avioliittoa ja perinteistä ydinperhemallia on pitkään väheksytty. Avioeron hakeminen on tehty helpoksi. Yhä harvemmat saavat terveen mallin toimivasta avioliitosta omasta kodistaan, jossa kasvavat. Lainsäätäjien olisi palautettava avioliiton kunnioitus yli muiden parisuhdemallien. Avioliiton solmiminen tulisi tehdä houkuttelevammaksi myös taloudellisesti. Avioeroja ei voida kieltää, mutta eroa harkitsevat olisi saatava hakemaan apua aviokriisiinsä. Siltikin avioliittoa on helpompi rikastuttaa hyvänä aikana, kuin alkaa parsia jo pahasti repaleista suhdetta kasaan keskellä vaikeuksia.

Kun avioliitto ja perhe voivat huonosti, ei ole mikään ihme, että lapsetkin oireilevat. Lapset tarvitsevat vanhempiensa läsnäoloa, rakkautta ja rajoja. Liian moni vanhempi ulkoistaa jälkikasvunsa kasvatuksen jo alakouluiässä televisiolle, pelikonsoleille ja netille. Kahdessa ensimmäisessä ikärajat ovat olemassa, mutta miksi ihmeessä netissä saa olla mitä törkyä tahansa ilman mitään ikä- tai sisältörajoituksia. En ymmärrä, kenen sananvapautta se loukkaa, jos väkivalta- ja pornosivustot estettäisiin edes koulujen ja kirjastojen koneilta? Parempi ne olisi suodattaa koko verkosta pois. Jos joku vielä väittää, ettei se ole mahdollista, on väite puppua. Nettisensuurin mallimaassa Kiinassa on saatu menestyksellisesti estettyä kansalaisten pääsy monille sellaisille sivustoille, jotka meillä ovat itsestään selvyyksiä vauvasta vaariin.

Avioliiton ja perheen alasajo johtunevat siitä, että kaikkea pidetään suhteellisena. Toisin sanoen enää ei uskota, että olisi joitakin muuttumattomia perusarvoja, joiden kautta elämä voitaisiin määritellä. Sen seurauksena jokainen voi itse päättää, mikä on totta ja oikein. Tämä on johtanut voimakkaaseen itsekkyyden esiinmarssiin. Jeesus opetti: ”…kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille.” Nykyinen ajattelu on pikemmin sitä, että otan muilta, mitä haluan. Vastineeksi en anna mitään – ainakaan ilman korvausta.

Miksi kristillisiä arvoja pitäisi alkaa taas suosia, miksi nettiä pitäisi sensuroida, miksi avioliitto ja perhe pitäisi nostaa ylitse muiden? – Siksi, että avioliitto ja perhe tuovat vakautta koko yhteiskuntaan. Ne tarjoavat lapsille parhaan mahdollisen kasvuympäristön. Ehjän perheen lapsella on paremmat mahdollisuudet ehjään elämään. – Siksi, että väkivalta ja porno koukuttavat ihmisiä ikään katsomatta. Ne eivät tuo mitään hyvää yhdenkään lapsen kehitykseen. Ne vääristävät ajattelua ja suhtautumista eläviin ihmisiin. – Siksi, että kristilliset arvot ovat peräisin elämän Suunnittelijalta ja Antajalta. Ne ohjaavat jokaista ihmistä kunnioittamaan Luojaansa yli kaiken ja lähimmäisiään, niin kuin itseään. Ilman näitä arvoja kuljemme harhaan.

Se, mitä kylvämme, määrää sen, mitä niitämme. Jos kylvämme itsekkyyttä, omahyväisyyttä, suhteellisuutta, ylpeyttä, vihaa ja väkivaltaa, mitä se meille tuo? Yhä uusia murhenäytelmiä kouluissa, perheissä, yksilöiden elämässä. Kallisarvoista elämää leikataan ennen aikojaan. Kun omalla elämällä ei ole merkitystä, ei muidenkaan elämällä sitä ole.

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Kuolemasta on kysymys

Johtuneeko kolmenkympin kriisistä vai mistä, mutta olen viime aikoina miettinyt paljon kuolemaa. Ajatuksiini ovat varmasti vaikuttaneet muutamat vakavat sairaudet ja kuolemantapaukset tuttavapiirissäni. Elämän lyhyys ja hauraus ovat tulleet tutuiksi aivan uudella tavalla.

Kuolemasta on tehty yhteiskunnassamme muusta elämästä eristetty alue, jota pyritään välttämään kaikin keinoin. Niin ei pitäisi olla – onhan se jokaisen edessä ennemmin tai myöhemmin. Kun se hetki tulee, olenko valmis? Olenko elänyt niin, ettei läheisteni tarvitse surra poissaoloani heidän elämästään, kun vielä elin? Olenko käyttänyt aikani maan päällä viisaasti, ennen kuin ruumiini kätketään sen poveen? Olenko valmis kohtaamaan Luojani, jolle minun on tehtävä tili?

Kerran eräs kollegani sanoi lehtihaastattelussa, että hänen tavoitteenaan on tulla vanhaksi, viisaaksi ja hyväsydämiseksi. Olen ajatellut tuon olevan hyvä maali itsellenikin. Näistä ominaisuuksista ensimmäinen on sittenkin kaikkein helpoin saavuttaa, vaikka sairaudet, väkivaltarikokset ja liikenneonnettomuudet vaanivat lähellä kaiken ikäisiä. Jos Herra minulle ikää suo, niin olisi se upeaa kiikkua harmaahapsisena keinustuolissa, nostaa pieni lapsenlapsenlapsi syliin, katsoa häntä lempein silmin ja puhua hänelle syviä elämänviisauksia (joita hän ei vielä ymmärtäisi). Vanhuus tulee itsestään, mutta viisauden voi menettää ja sydämensä myrkyttää. Jumala näiltä kahdelta viimeiseltä varjelkoon.

Kuolema sinänsä ei minua pelota, mutta se pelottaa, miten käy perheelleni sen jälkeen. En voi tietää, missä järjestyksessä me täältä aikanaan poistumme. Jos saisin valita, niin tietenkin lähtisin korkeassa iässä kuin aikanaan Aabraham, Iisak, Job ja Daavid. Heistä jokaisesta sanotaan Raamatussa: ”…kuoli elämästä kyllänsä saaneena.”

Kuolintapa on toisinaan ollut pelottava ajatus. Entä jos joudun kärsimään kovia kipuja ja kuolen pitkällisen sairauden murtamana? Miten sen kestäisin? Miten läheiseni sen kestäisivät? Nuorena toivoin aina, että kuolemani olisi nopea ja kivuton. Silloin jopa ajattelin, etten koskaan näkisi sitä päivää, jolloin täytän 25 vuotta. Se oli ja meni jo aikaa sitten. Elämänjanoni on itse asiassa vain kasvanut iän karttuessa.

Nopea kuolema on helppo ja armelias sille, joka kuolee. Mutta niille, jotka jäävät jäljelle, se tulee varkain ja yllättäen. Siihen ei ole aikaa valmistautua, eikä ottaa sitä vastaan. Siksi olisi parempi, että elämän liekki hiipuisi hiljaa pois, kuin että hopealanka katkeaisi äkkiä arvaamatta. Sanon tämän ilman omakohtaista kokemusta siitä, millaisia tuskia voi hivuttava sairaus tuoda tullessaan. Mutta silloin meillä kaikilla olisi aikaa valmistautua väistämättömään, olisi aikaa järjestellä asioita ja jättää läheisille jäähyväiset – vaikka monien kanssa ne olisivatkin vain väliaikaiset.

Kuolema on ”vihollisista viimeinen”, jonka Kristus tulee eräänä päivän kukistamaan. Uskovalle kuolema ei ole tappio, vaan loppujen lopuksi se on voitto. Voiton takeena on Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus. Vaikka kuolemme, saamme elää ikuisesti yhdessä hänen kanssaan, eikä siellä enää ole murhetta, valitusta tai vaivaa – vaan pelkkää iloa ja riemua!

”ensi jouluksi jerusalemiin
aasilla tai ilman
tahdon nousta siioniin
ensi jouluksi jerusalemiin
tulivaunuilla tai jalan
aion kultakaupunkiin
ja mä toivon”

Semmarit

ENSI JOULUKSI JERUSALEMIIN (Miettinen/Pulli/Tuuri)