Kristikunnan voinee jakaa karkeasti kahteen ryhmään. On niitä, jotka luottavat kirkolliseen traditioon, jota pystyy seuraamaan meidän päivistämme aina varhaisen kirkon - tai joidenkin mielestä - jopa ensimmäisten apostolien aikoihin. Nämä kirkot arvostavat traditiotaan toisinaan yhtä korkealle kuin pyhää kirjaa, Raamattua. Uskon ilmaisemiseen liittyy liturginen jumalanpalvelus, valmiit rukoukset ja tarkkaan harkitut koetellut kaavat. Siinä pyhä koetaan.
Toinen osa tätä karkeasti jaoteltua kristikuntaa ei näe kirkollisen tradition merkitystä näin arvovaltaisena, vaan korostaa Raamattua uskon ja elämän ainoana ja korkeimpana ohjenuorana. Toisinaan pelkkä ajatus traditiosta nähdään lankeamisena pois kristinuskon alkuperäisestä muodosta ja kuolleiden uskonnollisten tapojen ylläpitäjänä. Uskon ilmaisemisessa kaihdetaan valmiita kaavoja ja korostetaan henkilökohtaista kokemusta sekä vapaita rukouksia. Siinä pyhä koetaan.
Kun ensimmäinen ryhmä tässä karkeassa jaottelussa kokee kirkon voiman ja valtuutuksen juuri katkeamattomassa perinteessä, näkee toinen ryhmä perinteen ongelmana. Ajatellaan, että apostoliseen opetukseen on vuosisatojen aikana kertynyt ylimääräistä lastia, joka on hämärtänyt alkuperäistä kristillistä julistusta. Juuri tähän painolastiin puuttuivat osaltaan 1500-luvun reformaattorit, vaikka useat heistä eivät suinkaan halunneet kaikkea traditiota hylätä. Monet heidän jälkeensä tulleet uudistajat menivät kuitenkin vielä pidemmälle.
Ensimmäinen ryhmä kiinnittyy perinteeseen, ammentaa siitä ja isien viisaudesta. Kun astut heidän rukoushuoneisiinsa, voit nähdä, haistaa ja kokea tuulahduksen vuosisatojen takaa. Se kertoo jostakin sellaisesta, mikä on pysyvää muuttuvan maailman keskellä. Toiselle ryhmälle voima ja valtuutus tulevat Raamatun ilmoitukseen kiinnittymisestä ja sen soveltamisesta nykyiseen kulttuuriin. Sovellukset saavat toisinaan sellaisia muotoja, ettei ensimmäinen ryhmä välttämättä edes tunnista niitä kristinuskoksi, vaikka muuttumaton sanoma Kristuksesta on ytimeltään sama. Tradition arvostuksen puute näyttää irrottavan toisen ryhmän käsittämättömällä tavalla juuristaan. He kuitenkin näkevät sanoman soveltamisen tärkeyden siinä, että koska maailma muuttuu koko ajan kiihtyvällä tahdilla, on kirkon pysyttävä siinä mukana. Muuten kirkko ja sen sanoma menettävät kosketuspintansa nykyajan ihmisiin. Kun astut heidän rukoushuoneisiinsa, voit nähdä värivaloja, savukoneita ja sähköisesti vahvistettuja soittimia. Se kertoo jostakin sellaisesta, mikä pyrkii muuttumaan muuttuvan maailman keskellä.
Kristinuskolla on monta ilmenemismuotoa. Karkea jaottelu kahteen ei tee oikeutta sille kirjolle, jota Kristuksen kirkosta löytyy. Valitettavasti kirkon historiaa ovat repineet riidat, milloin vallasta, milloin oikeasta opista, milloin kulttuurista. Riitamme ovat ehkä tuoneet moninaisuuden kirjon esille vahvemmin, mutta samalla olemme menettäneet suuren osan siitä todistusvoimasta, joka yhtenäisellä kristikunnalla voisi olla. Onneksi monet kirkot ovat viimeisten vuosikymmenten aikana lähentyneet toisiaan ja oppineet arvostamaan toisiaan erilaisuudesta huolimatta. Kristuksen maailmanlaajuisessa kirkossa on mahdollisuus löytää ykseys moninaisuudessa.
Varma tapa kasvaa kieroon, on eristäytyä muista. Se johtaa putkinäköön ja harhaluuloon, että me olisimme jotenkin muita parempia. Kunpa oppisimme arvostamaan kirkon pitkää hyvää traditiota, jota ensimmäinen ryhmä vaalii. Saisimme lisää syvyyttä ja ymmärrystä moniin nykyajan ilmiöihin ja ihmisen elämän suuriin kysymyksiin. Kunpa oppisimme arvostamaan toisen ryhmän keinoja soveltaa kristinuskon sanomaa nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa. Saisimme lisää kosketuspintaa niiden suurten ihmismassojen keskellä, jotka ovat menettäneet yhteyden maanosamme ohenevaan kristilliseen perinteeseen.
Terve paikallisseurakunta rakentuu vankoille juurille ja sanoman tuoreelle julistamiselle nykypäivän kielellä. Mitä enemmän kristilliset kirkot ovat tekemisissä toistensa kanssa, sitä terveempiä ja elinvoimaisempia niistä tulee. Kun seurakunta on terve, se vetää puoleensa etsijöitä, oli se sitten vahvasti ankkuroitunut traditioonsa tai pelkkään Raamattuun.
