Kristityt tunnetaan valitettavan usein siitä, että olemme keskenämme rajusti eri mieltä, emmekä pysty saman pöydän ääressä nauttimaan ehtoollista. Joissakin ympyröissä kykenemme kuitenkin yhteiseen kahvipöytään istumaan, mikä lienee aikamoinen saavutus! Siihen rukoukseen nähden, jonka Herra itse rukoili, tilanne maailman kristikunnassa on yksinkertaisesti surkea: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Johanneksen evankeliumi 17:21)
Elokuussa yhdysvaltalainen ateistijärjestö aloitti paikalliseen presidentinvaaliin liittyvän kampanjan, jossa se ravisteli kristittyjen ja mormonien uskomuksia. Kristittyjen Jumalan sanottiin olevan sadistinen, Pelastajan (Jeesuksen) hyödytön, totuudesta olevan yli 30 000 versiota ja vielä päälle väitettiin, että kristinusko edistää vihaa ja kutsuu sitä ”rakkaudeksi”.
Vaikka ateistien retoriikka on yleensä melkoisen kapeaa, ovat he löytäneet kampanjaansa ajatellen oikeat kipupisteet. Ne ovat monissa kristillisissä piireissä juuri sitä, mikä näkyy ulospäin – tälle maailmalle, joka ei kristittyjen toiminnan takia voi uskoa Kristukseen. Seurakunnan keskeltä kuuluu vihapuhetta jotain ihmisryhmää vastaan ja samaan hengenvetoon puhutaan lähimmäisenrakkaudesta. Takerrumme opillisuudessa lillukanvarsiin, vaikka voisimme aivan hyvällä omallatunnolla todeta, että 2 000 vuodessa ja eri kulttuurien vaikutuksesta monet tulkintamme Raamatusta ja kristillisestä elämästä ovat hieman värittyneet. Lähes kaikki keskeiset asiat ovat meille tästä huolimatta yhteisiä. Miksi meidän silti pitää vääntää peistä niistä sivuasioista.
Erimielisyydet kristikunnassa eivät ole mikään uusi juttu. Sinänsä ei siis ole ihme, että kiistoja on nykyäänkin. Vielä kun muistaa vanhan sanonnan, joka nousee kristinuskon juurista, juutalaisuuden parista, voi olettaa, että erimielisyyksiä on jatkossakin. Sanonnan sisältö menee jotenkin tähän tapaan, että missä on kaksi juutalaista, siellä on kolme mielipidettä.
Keskinäistä kiistelyä ja oikeassa olemista enemmän tarvitsemme nöyryyttä toinen toisiamme kohtaan. ”Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin”, toteaa Herran veli, Jaakob (Jaakobin kirje 3:2). Sanaan ”kaikki” kuuluvat kaikki, myös minä. Jospa näkisimme toisemme osana samaa kehoa ja sen eri jäseninä, jotka eivät voi sanoa toisilleen: ”Minä en tarvitse teitä!” Jospa voisimme rakentaa keskinäistä yhteyttä ja ymmärrystä alkaen omasta paikallisseurakunnasta aina kirkkokuntien välisiin suhteisiin. Ehkäpä tämä maailma ja sen ateistit joutuisivat myöntämään, että Jeesuksessa on yksinkertaisesti järkeä.