Pekingin 2008 kesäolympialaisten alla mediassa kohuttiin siitä, että politiikkaa ja urheilua ei pitäisi sekoittaa keskenään. Osa paheksui maailman kärkijohtajien osallistumista, osa paheksui paheksujia. Harvoilla johtajilla oli kanttia jäädä kotiin ja sanoa, ettei vierailullaan halua osoittaa tukeaan valtionjohdolle, joka järjestelmällisesti rajoittaa kansalaistensa ilmaisun-, kokoontumisen- ja uskonnonvapautta.
Historiassa politiikka ja urheilu ovat kulkeneet käsi kädessä. Mitä vääristyneempi hallinto, sitä röyhkeämmin suurkisoja on käytetty hyväksi oman aatteen tai julkisuuskuvan kiillottamiseen. Räikein esimerkki lienee yhä natsi-Saksan propagandaolympialaiset vuonna 1936.
Kuntavaalien kolkutellessa postiluukkujamme, alkaa jälleen sekoittamisen paheksunta. Nyt tosin urheilijat voivat aivan rauhassa sekoittautua politiikan tekemiseen, ajamaan itselleen tärkeitä asioita. Paheksunnan kohteeksi joutuvat heidän sijastaan ne, jotka kehtaavat sekoittaa politiikan ja uskonnon keskenään. Se, jos mikä, on pöyristyttävää! Mutta sitten kun järjestetään seurakuntavaalit, ovat listoineen esillä myös – ketkä muutkaan kuin – poliittiset ryhmät. Silloin kukaan ei nosta äläkkää, vaikka politiikkaa sekoitetaan kirkon elämään. Mutta sitten kirkon asiaa, uskoa, ei saakaan sekoittaa politiikkaan.
”Moses is Moses and business is business” on tuttu lause niille, jotka eivät halua olla niin tarkkoja liiketoimiensa eettisyydestä. Eihän uskontoa toki sovi sekoittaa työntekoon. Aivan kuin uskon asiat olisivat jokin erillinen saareke elämässä, jota tulisi toteuttaa vain ja ainoastaan kirkossa sunnuntaina. Toki näin pitäisikin olla, jos Jeesuksen tarkoitus olisi ollut, että hänen seuraajansa keskittyisivät vain liturgiaan, suitsukkeisiin, rituaaleihin ja veisaamiseen.
Usko Kristukseen läpäisee koko elämän. Se ei rajoitu kirkon seinien sisälle, vaan levittäytyy kaikkialle sinne, missä Kristukseen uskotaan ja missä hänet tunnetaan henkilökohtaisena Vapahtajana. Se vaikuttaa liiketoimintaan ja työntekoon. Se vaikuttaa arvoihin ja valintoihin. Se vaikuttaa ihmisen arvostukseen ja poliittiseen päätöksentekoon. Jos se ei vaikuta, saavat yhteiskuntamme elämää ohjata raha, tehokkuus, hyöty ja voitto – vahvemman ja röyhkeämmän oikeus. Ehkä poliitikkojen olisi vain hyväksyttävä, että kaikki se, mitä he harrastavat, miten viettävät vapaa-aikansa tai mitä he ikinä tekevätkään, väkisinkin osoittaa heidän (poliittisen) tukensa tai vastustuksensa näitä asioita kohtaan. On mahdotonta erottaa poliittinenmatti ja penkkiurheilijamatti toisistaan.
